tiistai 13. kesäkuuta 2017

Päästä pyörällä

Olen päästäni pyörällä. Lähimaksut, pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen uudet lippuautomaatit, R-kioskit joista noudetaan postipaketit ja ostetaan junaliput… Olen käynyt Suomessa useamman vuoden ajan pari kertaa vuodessa mutten silti pysy mukana täkäläisessä elämänmenossa. Kehityksen tahti tuntuu täällä ylikehittyneessä maailmassa minulle liian nopealta, kehitysmaiden menossa pysyy minun pääni paremmin mukana. 

Toisaalta osaan kyllä nauttia nopeasta kuitukaistanettiyhteydestä, toimivasta ja tehokkaasta astianpesukoneesta, ja etenkin siitä, että ruokakaupoista löytyy runsaasti marjoja kylmästä keväästä ja kesän alusta huolimatta. 

Lapset vaikuttavat minusta Suomessa hämmentävän vapailta ja itsenäisiltä. Ihan pieniä ihmisiä kulkee yksin ja kaksin jalan ja pyörällä pitkin ja poikin, isojen teiden yli, julkisilla liikennevälineillä. Omat lapsemme elävät suomalaislapsiin verrattuna melkoisen suojattua elämää, se alkaa korostua nyt kun vanhemmat lapset ovat molemmat suomalaisittainkin kouluikäisiä. Olen itse kasvanut paljon omia lapsiamme vapaammin. Ristiriita omien lapsuudenkokemusten ja äidinvaistojeni välillä tuntuukin nykyään aika ajoin hankalalta. Miltä pohjalta kasvattaa lapsiamme joiden lapsuus on niin erilainen kuin omani? Tasapainottelua vaatii osaltaan sekin, että mieheni on tahollaan elänyt niin erilaisen lapsuuden kuin minä itse. Ei auta kuin vain luottaa siihen, että ihan erilaisista lähtökohdista huolimatta onnistumme ohjaamaan monikulttuurisia lapsiamme läpi vaihtuvien kotimaiden ihan vain vaistojen pohjalta, tilanteen mukaan ja päivä kerrallaan.

Viime kesänä vähän omaksikin hämmästyksekseni oivalsin, ettei minulla oikein ole Suomessa enää todellista viiteryhmää. Tärkeitä, rakkaita ja kivoja ihmisiä täältä löytyy monia, mutta oma elämäni on lähtenyt kulkemaan ihan omanlaistaan polkua verrattuna aika lailla kaikkiin niihin ihmisiin joiden kanssa Suomessa olen tekemisissä. Tänä kesänä tunnen itseni edelliskesääkin vieraammaksi ja irrallisemmaksi. Suomessa tuntuu tutulta kieli, luonto ja epävakainen sää. Olen myös tunnistavani monia toimintatapoja - kuten sen, että bussissa tai junassa noustaan yksinkertaisesti seisomaan kun halutaan ikkunapaikalta pois sen sijaan, että kohteliaasti pyydettäisiin vieruskaverilta tilaa liikkua omalta paikalta käytävälle - mutta tututkin asiat vaikuttavat yhtäkkiä jollain tavalla vähän oudoilta ja erikoisilta. Tarkkailen ihmisiä ja yritän tehdä niin kuin muut, mutta minusta tuntuu niin kuin en enää osaisi oikein toimia niin kuin täällä kuuluu. Olen suomalaisuudessani kömpelö. Samalla tavalla kulttuurisesti kömpelöltä minusta on aiemmin tuntunut muilla mailla, muttei koskaan ennen Suomessa.

Tunnen muuttuneeni paljon Sudanin vuosien aikana, ja samaan aikaan Suomi ja maailma ylipäänsä tuntuu myös muuttuneen hurjaa vauhtia. Ulkopuolisuuden tunteet eivät mitenkään erityisesti sureta tai ahdista minua, mutta vähän erikoista kieltämättä on tuntea olevani näin ratkaisevalla tavalla vieras näillä kulmilla joilta olen alkujani kotoisin.

Huomaan, etten meinaa täällä löytää sanoja joilla kuvailla elämäämme Sudanissa, miltä arkemme siellä tuntuu, mikä minulle on vaikeaa ja mikä toisaalta helppoa - en ainakaan sellaisia muutamia sanoja joilla lyhyesti ja tyhjentävästi kertoa mitä minulle kuuluu. Ihmisten mielikuvat Afrikasta ovat niin vahvoja, että toisinaan tuntuu hyvinkin vaikealta päästä mielikuvien ohi ja ylitse antamaan todellista monisävyistä kuvaa elämästämme. Vaikka kuinka sanon, että Khartumissa on melko turvallista, meidät kuvitellaan vaarallisiin olosuhteisiin, ja vaikka miten korostan, etten halua liikaa kotiapua minut nähdään silti ennen kaikkea ohjaamassa henkilökuntaa. 

Mutta en toisaalta ihmettele sitä, ettei meidän elämästämme ole helppo tästä näkökulmasta saada kunnollista otetta. Minullekin Sudan vaikuttaa Suomesta katsoen etäiseltä ja melkein epätodelliselta - kaukaiselta unelta jota ennen pitkää palaan taas katsomaan. 

18 kommenttia:

  1. Ihanasti kuvailtu, suomalaisuudessaan kömpelö. Kylla itsekin vahan tunsin samoin viime kesana Suomessa, jossain tilanteissa olin varpaillani kun en ollut ihan varma osaanko toimia kuten pitaa. Toisaalta suomalaiset ovat aika mutkattomia verrattuna turkkilaisiin eika kaytöskoodisto ole niin tarkea joten tuntui etta siella möhlailyt painetaan helpommin villaisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei onneksi tosiaan ole samalla tavalla tarkkaa se miten missäkin tilanteessa käyttäytyä kuin joissakin muissa maissa. Minusta ei toisaalta kyllä tunnu niinkään, että uhkaisin pahasti möhlätä kuin siltä, että ihan läpi linjan en osaa oikein olla - katselen täällä montaa asiaa ja tilannetta sen Saska Saarikosken mainitseman lasiseinän lävitse. Siis tosiaan ihan täällä omassa alkuperäisessä kotimaassani. Ulkopuolisen tarkkailijan olomuoto tuo kaikkeen olemiseen oman lisänsä ja on lopulta aika väsyttävääkin.

      Poista
  2. Osaat hyvin sanoittaa tuota kömpelyydentunnettasi Suomessa. Voin kyllä kuvitella. Minullekin, joka olen sentään vasta vähän vaille kolme vuotta ollut sieltä poissa, tulee jo vähän samanlainen kokemus esimerkiksi Suomen joukkoliikennevälineissä. Systeemit muuttuvat. Hämmentävää on se, ettei muilla riitä oikein ymmärrystä tietämättömyyttäni kohtaan. En ehkä näytä turistilta ja puhunkin suomea ihan sujuvasti. Taidan siis olla vähän tollo.

    Entistä hämmentävämpää on, kun tunnen olevani vähän tollo kaikkialla. En ole vielä ehtinyt täydellisesti integroitua Hollantiinkaan. Uusia asioita tulee eteen aika usein, vaikka monissa jutuissa jo pärjäänkin.

    Pienten lasten itsenäistä liikkumista Suomessa minä myös olen miettinyt. Ilmeisesti Suomessa lasten reviiri oli aika laaja vielä joskus 50- ja 60-luvuilla, mutta sen jälkeen se supistui reippaasti. Luulen, että kännyköiden ilmestyminen lasten päivittäiseen käyttöön laajensi taas reviiriä uudelleen. Vanhemmilla on (välillä ehkä valheellinenkin) turvallisuudentunne, kun voivat ajoittain tiedustella missä mennään.

    Itse olen ollut kovin huolehtivainen vanhempi. Jälkikäteen ajatellen vähempikin olisi varmasti riittänyt. Toisaalta yhä vieläkin huolehdin, ja luulen perineeni tuon (ärsyttävän) ominaisuuteni äidiltäni ja hän taas omaltaan. Yritän olla siirtämättä huolehtimista eteenpäin, mutta onnistumisesta en ole niinkään varma.

    Innostuinkin tässä kommentoimaan pitkästi. Huh. Kiitos inspiraatiosta ;)

    Ihania kesäkuun päiviä teille siellä Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nykyisellään kai vähän tollo kaikkialla. Khartumissa olen kolmen vuoden jälkeenkin edelleen hyvinkin monen asian suhteen ihan ymmälläni eikä maailmassa tällä hetkellä ole oikein mitään muutakaan paikkaa missä automaattisesti ja itsestäänselvästi tuntisin kuuluvani kalustoon. Se ei ole mitenkään kamalaa mutta vähän väsyttävää toisaalta kyllä.

      Minusta tuntuu, että omassa lapsuudessani ennen kännyköitä lapset liikkuivat jo aika vapaasti. Toki kännykät ovat varmasti osaltaan vapauttaneet menoa entisestään. Meillä ei ole lapsilla kännyköitä, enkä näe heillä sellaiselle käyttöä pitkään aikaan kun suurimman osan ajasta elämme kuitenkin niin erilaisissa olosuhteissa niin erilaista elämää missä ei lapsen omalle kännykälle ole tarvetta. Toisaalta olisi tietysti kiusaus antaa lasten täällä Suomessa liikkua vähän vapaammin kun siihen on sinänsä olosuhteiden puolesta tilaisuus. Itseäni mietityttää kuitenkin se, että he eivät ole päässeet vähän kerrallaan oppimaan tuolla meidän olosuhteissamme liikkumaan itsenäisemmin, että mistä aloittaa ja miten. Liikenne täällä pelottaa minua ennen kaikkea - lapsemme eivät ole tottuneet liikennettä itsekseen tarkkailemaan ja suomalaiset autoilijat ovat noin yleistäen mielestäni aika kamalia, ainakin pääkaupunkiseudulla. Tässä on parin viikon aikana osunut kohdalle jo useampi tilanne missä auto on suhannut suojatien yli kun olen itse ollut vielä sitä lasten kanssa ylittämässä. Se ei kannusta lähettämään lapsia tuonne koettamaan onneaan autojen sekaan suojateille.

      No, vähän kerrallaan. Nautimme kyllä täällä olostamme ja lomapäivistä. Hyvää kesäkuuta sinnekinpäin!

      Poista
  3. Hyvin kuvasit taas tuntemuksiasi. Kehitys menee Suomessa tosiaan hirveää vauhtia eteenpäin, ja välillä tuntuu, että sellainenkaan, joka asuu Suomessa, ei meinaa pysyä perässä. Haaveiletko koskaan muutosta takaisin Suomeen? Vaikka miehesi työ taitaa olla sellainen, että Suomeen muutto ei taida olla vaihtoehto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin tällöin mietimme kyllä Suomeakin vaihtoehtona, mutta miehen työ ei meitä tänne sellaisenaan tosiaan tuo, ja ylipäänsä Suomesta on lopulta aika hankala löytää töitä jos ei suomea osaa. En usko, että mieheni malttaisi olla tekemättä töitä joten Suomeen tulisimme vain siinä tapauksessa, että täältä löytyisi molemmille jotain suhteellisen mielekästä tekemistä. Kovin realistinen vaihtoehto se ei siis tällä hetkellä ole, ja ehkä siksikin tuntuu vähän vieraalta. Mutta ihan ihanaa täällä on kyllä lomailla vaikka tunnenkin itseni vähän oudoksi ja kömpelöksi!

      Poista
  4. Ihmisten mielikuvat Afrikasta tosiaan vain uutisten sävyttämiä . Minullekin sanotaan aina kun olen lähdössä Sudaniin että siellähän on sota, ei sinne voi matkustaa.
    Minullekin Sudan vaikuttaa Ruotsista katsoen Khartoum melkein epätodelliselta - vaan kun on siellä on kuin kotonaan niin täältä käsin unohtuu nopeasti se elämä kun vetää arkipäivää kotona Tukholmassa lastenlapsien kanssa. Onneksi ovat kaikki siellä Khartoumissa Whats Apissa mukana, että tietää mitä he puuhailevat. Uusi sukupolvi on tosi mukana sosiaalisssa medioissa, mikä avartaa varmaan heidän näkökantaansa , kun muuten ovat niin kiinni tradiitioissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella taitaa nykyisin mennä Sudan sekaisin Etelä-Sudanin kanssa tai sitten ei ole kunnollista tietoa maasta lainkaan - ihmeellisesti ihmiset jaksavat päivitellä sellaistakin mistä eivät lopulta yhtään mitään tiedä!

      Mutta niin se on, että aika oma maailmansa on Sudan eikä ehkä siis ihme, ettei sitä ole helppo hahmottaa jos ei ole koskaan käynyt. Enpä itsekään tiennyt minkälainen todellisuus sieltä löytyisi kun vähän yli kolme vuotta sitten ensi kertaa Sudaniin menin.

      Hyvää juhannusta sinne Tukholmaan!

      Poista
  5. Minä olen myös pohtinut lasten liikkumavapautta. Olen viimeisten kuuden vuoden aikana kulkenut melkoisen "suhtautumismatkan"... Ensin päivittelin USA:ssa lasten paapomista kouluun viemisineen, sitten aloin ymmärtää sitä ja lopulta täällä Skotlannissa, "puolivälikulttuurissa", olen alkanut suhtautua suomalaiseen "ekaluokkalaiset osaa mennä itse kouluun" - mentaliteettiin suurella varauksella. Miksi pieniä lapsia yksin liikenteessä ei ikinä kyseenalaisteta esim. mediassa? Joka vuosi lapsia kuolee liikenteessä, ja vaikka kuinka vastuu onkin autoilijoilla, miksi kukaan ei kysy, mitä 7-10-vuotiaat lapset tekevät liikenteessä yksin ilman aikuista?

    Arya elamanivuosi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa olen miettinyt paljon itsekin. Kerroin juuri miehellenikin kuinka aika lailla joka syksy Suomessa jää pieniä koululaisia auton alle ja miten se tuntuu täällä olevan jotenkin sellainen riski joka on ikäänkuin vain otettava. Siitä ei tosiaan puhuta paljon jos ollenkaan ovatko pienet koululaiset oikeasti kaikki valmiita liikkumaan yksin kouluun, harrastuksiin ja kavereiden luokse. Omat yhdeksän-, seitsemän- ja kolmevuotiaani kaipaavat mielestäni kaikki vielä apua liikenteeseen, ja hyvin varauksella päästäisin heistä vain vanhimman yksin kulkemaan pitempää matkaa, mieluummin en vielä häntäkään.

      Olenkin kyllä itse ennen kaikkea kiitollinen siitä, että omat lapseni saavat kasvaa vähän pumpulissa itsenäisen liikkumisen suhteen ja muutenkin, ja nyt taas tunnen oloni vähän varmemmaksi tämän oman valitsemani suunnan suhteen siksikin, että olen kuin olenkin rohjennut antaa lasten ajella Suomessa kanssani pyörillään ja niin edelleen. Kyllä he itsenäistyvät tuosta omia aikojaan. Eivät ehkä tässä Suomen tahdissa, mutta siitä olen tosiaan lopulta ihan kiitollinen.

      Nyt lähdenkin tutustumaan sun blogiisi!

      Poista
  6. Samaa kiitollisuutta koen minäkin. Kiva jos käväiset, harmillisesti kirjoitustahtini on vain ollut toooodella verkkaista viimeiset pari vuotta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee itselläkin vähän kausissa tämä kirjoittaminen ja varsinkaan lomilla en tunnu saavan tekstiä luotua. Kivalta vaikuttaa blogisi, lueskelin sitä vähän taaksepäinkin. Täytyy käydä kuikuilemassa jatkossakini jos tulet kirjottaneeksi!

      Poista
  7. Kiitos, tämä on tässä vaiheessa kun mennään "ristiin" (olkootkin, että eksoottisuudessaan Espanja ei toki pärjää mitenkään Sudanille) mielenkiintoista kuultavaa. Kun itsellä pieni pelko siitä viiteryhmän katoamisesta, vaikka ennen vanhaa se ei kiinnostanut.

    Meillä esikoinen sai juuri keväällä oman kotiavaimen ja kännykän ja alkoi kulkea hyvin vapaasti omalla asuinalueella. Nyt kipuillaan sitten sen kanssa, ettei ulos voi enää mennä yksin, puhumattakaan edes 5-vuotiaan pikkuveljen seurassa kuten vielä toissapäivänä pystyi.

    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saavutetuista eduista on varmasti raskasta luopua! Meidän lapset ihmettelevät Suomessa yksin liikkuvia lapsia eivätkä itse vielä ole esittäneet toiveita saada kulkea itsenäisemmin. Asiasta ei heille itselleen siis ole ainakaan toistaiseksi kehittynyt ongelmaa. Itse mietin kyllä paljonkin sitä kuinka näissä omissa olosuhteissamme ohjata lapsia itsenäistymään, mutta olen kyllä tosiaan ennen kaikkea kiitollinen siitä, että se tapahtuu nyt joka tapauksessa vähän hitaampaan tahtiin kuin mikä Suomessa on normi. Meillä ei lapsilla ole kellään vielä puhelimia enkä usko, että niille on heillä tarvetta vielä pitkään aikaan - lasten seurassa on aika lailla aina joku aikuinen jonka puhelimesta saan lapset kiinni. Saako teillä esikoinen pitää puhelimensa myös Espanjassa vai miten olette ajatelleet sen suhteen toimia? Meidän yhdeksänvuotias saa nyt syksyllä koulusta käyttöön oman iPadin jolla tehdään kotona läksyjä ynnä muuta ja sitä vastuuta olisi kyllä voinut olla hyvä harjoitella kännykän kanssa...

      Mä olen surrut viiteryhmän katoamista joskus enemmänkin, mutta nykyään olen jotenkin kai vain sopeutunut siihen, että olen monen asian suhteen aika yksin ihmettelemässä. Toisaalta sen enemmän ilahduttaa sitten se kun löytyy yhteistä kaiku- tai kokemuspintaa ja kun joku yhtäkkiä tuntuukin ymmärtävän ihan tarkkaan miltä musta tuntuu.

      Onnea teille uuden seikkailun alkumetreille! Elän hengessä mukana vaikka olenkin huonosti ehtinyt lomalla kommentoimaan.

      Poista
  8. Minä olen ollut vasta vajaat 3,5v poissa ja joka kerta käydessäni tuntuubettä on ihan pihalla kaikkien uudistusten kanssa. Tänäänkin olen jo kahdesti antanut maksaessasi pankkikortin myyjälle, kun en muista että se pitää itse laittaa sinne lukijaan. Turkki ja varsinkin sen suurimmat kaupungit lienee paljon Sudania länsimaisempia, silti on vaikea selittää monille elämästä etelässä. Joidenkin vanhojen ystävien kanssa yhteinen sävel on hyvinkin tallessa, mutta joku ero on kuitenkin tullut. Sitä hintaa maksetaan. Hyvin olit taas sanoittanut ulkosuomalaisen elämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alan nyt tässä kuukauden rajapyykin kohdalla olla taas melko hyvin perillä siitä kuinka asiat täällä Suomessa oikein hoituvatkaan, mutta paljon tuntuu silti vieraalta ja mitenkään neutraalia ei siksi ole liikkua ihmisten ilmoilla. Olen jäänyt kovasti ajasta jälkeen monen asian suhteen ja kömpelyyden tunne jatkuu siksi edelleen.

      Vaikealta tuntuu selittää omaa elämää, vuodet Sudanissa tuntuvat vieneen minut entistäkin kauemmas täkäläisestä elämästä, mutta onneksi toisaalta muiden asioiden tiimoilta löytyy monen kanssa kuitenkin yhteinen kieli.

      Poista
  9. En hoksannut ainakaan, että olisit vastannut Liebster awardsiin ihan juuri, vai oletko? Haastoin sut kuitenkin :) http://kalabaliikkia.blogspot.fi/2017/06/101-kysymysta-ulkosuomalaisille.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole näihin vastannut vielä ollenkaan. Ryhdynpä toimeen. Jospa saisin samalla tämän kirjoitusblokin purettua ja muutenkin tekstiä taas tuotettua. Jotenkin tuntuu hankalalta kirjoittaa täältä Suomestakäsin, en tiedä mikä siinä oikein on.

      Poista

Kiitos kommentistasi!