lauantai 27. tammikuuta 2018

Sopivan kiireinen viikko

Meillä on ollut kissa talossa nyt viikon verran. 

Vein Oliverin heti ensimmäisenä arkipäivänä sunnuntaina illalla eläinlääkäriin. Poppy täytyi myös samalla viedä eläinlääkärin tarkastettavaksi joten otin vanhemman tyttären mukaan kissanhoitoavuksi. Tyttö istui kissa kuljetuskassissa autossa autonkuljettajan kanssa, minä puolestani odotushuoneessa Poppyn kanssa. Saimme odotella pitkään. Eläinlääkärillä oli jonoa ja monta kiireellistä tapausta. Muutama koiranpentu oli sairastunut parvoon ja pari vanhempaa koiraa johonkin vähän vähemmän tappavaan mutta vaikeaan sairauteen. 

Kesken odottelun menivät sähköt, käsittääkseni kerralla ihan koko kaupungista. Hetkeksi tuli täysin pimeää. Kerran aikaisimminkin satuin vastaanotolle sähkökatkon aikaan joten vanhastaan jo tiesin, että eläinlääkärillä ei ole generaattoria. Kaivoimme odotushuoneessa ja vastaanoton puolella kukin rauhallisesti ja rutiininomaisesti esiin kännykät ja laitoimme niiden taskulamput päälle. Ihailen suunnattomasti näiden eläinlääkärien ja eläintenhoitajien ammattitaitoa ja rauhallisuutta haastavissa olosuhteissa. Kun oma vuoromme vihdoin koitti tarkastettiin taskulampun valossa ensin Poppy, sitten Oliverin ikä määritettiin hampaiden perusteella pariksi kuukaudeksi, kissa madotettiin ja se sai ensimmäiset rokotuksensa. Kaikki tämä hämärässä parin taskulampun valossa. Sähköt palasivat vasta noin tuntia myöhemmin kun olimme ehtineet jo kotiin asti. 

Ihanalle belizeläiselle mennoniittatilkkutäkille löytyi vihdoin sopiva paikka kissanhuoneen sängynpeittona, ja vanhasta huivistani tuli puolestaan Oliverille purulelu.


Ruokakauppojen valikoimat ovat viime viikkojen aikana tuntuvasti kaventuneet ja hinnat nousseet. Pulaa näkyisi pian olevan esimerkiksi kalasäilykkeistä ja vessapaperista. Toisaalta löysin kuitenkin melko vähällä etsimisellä kaupasta sekä kissanruokaa että jopa kissanhiekkaa. Vanha uunivuoka sai uuden tehtävän kissanhiekkalaatikkona ja parillakymmenellä Sudanin punnalla (tällä hetkellä noin 50 eurosenttiä) ostin keittolastan jossa on sopivasti reikiä pohjassa - se on oikein toimiva väline kissanhiekan siivoamiseen.

Muutaman päivän on ollut täkäläisittäin melkoisen kylmä. Öisin lämpötilat laskevat jopa lähelle kymmentä celsiusastetta. Päivän ylin lämpötila on jossain kahdenkymmenenviiden asteen korvilla. Lattialaatat ja seinät hohkaavat kylmää. Pongon nivelrikkoinen polvi on kylmästä entisestään jäykistynyt ja kipeytynyt, yritän auttaa sitä lämmittelemään. Poppy-vanhukselle puin takin päälle jokunen yö sitten kun se kylmissään kyhjötti sohvannurkassa. Se saa nyt pitää takkia siihen asti, että ilma tästä taas lämpenee. Skippy ja Oliver-kissa tuntuvat pärjäävän kylmässä Poppya ja Pongoa paremmin. 

Oliver teki shaalistani itselleen sängyn. Olin heittänyt shaalin hartioiltani kissanhuoneen yöpöydälle ja Oliver ihastui shaaliin niin kovin, etten raaskinut ottaa sitä siltä pois. 


Oliver on kohdannut koirat hallituissa olosuhteissa muutamaan kertaan yksi kerrallansa. Kohtaamiset ovat sujuneet melko hyvin Pongo-toheloa lukuunottamatta. En ole ainakaan vielä kuitenkaan mitenkään vakuuttunut siitä, että koiralaumamme ottaa pikkukissan laumanjäseneksi. Toistaiseksi asustavat kissa ja koirat nyt erillänsä. Järjestimme romuhuoneesta Oliver-kissalle oman huoneen. Pois huoneesta toimitettiin kaikki sellainen mihin kissa saattaisi yksinollessaan kuristua tai jäädä loukkoon, ja toisaalta yritimme kehitellä huonekaluista ja kenkätelineestä kissalle parhaamme mukaan kiipeilymahdollisuuksia.

Onneksi meillä on tilaa ja talo täynnä innokkaita kissanhoitajia. Mies käy aamuisin ennen töihinlähtöä kokoustamassa kissan kanssa ja isommat lapset tekevät koulun jälkeen mielellään läksynsä kissan huoneessa. Minä istun kissan luona kaikki vapaahetket. Pieni kissa on antanut minulle mainion syyn miettiä omaa ajankäyttöäni ja kieltäytyä kaikesta turhasta. Arkipäivien tunnit tuntuivat loppuvan kesken jo kolmen lapsen ja kolmen koiran kanssa, ja nyt aikaa on vielä entistäkin vähemmän. Mutta tällaisesta kiireestä minä nautin.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Oliver Twist

Arkea on eletty nyt tämän vuoden puolella pari viikkoa. Vaikka olenkin melko järjestelmällinen arki-aamut ja -illat ovat kyllä silti edelleen aikamoista sirkusta. Ja jottei elämästä tulisi jatkossakaan liian helppoa sirkukseemme liittyi viikonloppuna uusi pieni jäsen.

Menimme ystäväperheen luokse perinteiselle perjantaibrunssille. Portilla heidän talonsa edessä kohtasimme pienenpienen kissanpennun joka yritti esittää olevansa hyvinkin suuri ja pelottava. Ystäväni kertoivat, että pentu oli elänyt ihan yksikseen heidän porttinsa edessä kymmenisen päivää. Liekö joku tuonut sen siihen siinä toivossa, että ulkomaalaiset ottaisivat sen hoitaakseen, vai oliko emokissa itse jättänyt pennun odottamaan portinpieleen ja sitten jäänyt auton alle tai kulkukoiran hampaisiin, sitä ei kukaan tiedä. 

Vastuullinen ystäväni ja ihana lastenhoitajansa olivat tasapainotelleet kissanpennun hoitamisen ja hoitamattajättämisen välimailla. Olen ihan samaa mieltä kuin ystäväni: jos ei kulkukissalle tai -koiralle ole lomahoitajaa eikä sitä ole mahdollista ottaa pysyvästi omaksi ei ole viisasta alkaa sitä suuremmin hoitaa. Toisaalta on vaikea vastustaa pientä onnetonta otusta. Meillä kun on kotona jo kokoelma koiria joudumme muutenkin miettimään lomajärjestelyjä ja elämäämme ylipäänsä niitä ajatellen. Siitä näkökulmasta tuntui, ettemme me mitenkään voisi jättää pentua pärjäämään kadulle itsekseen. Ja niin ystäväni lastenhoitaja pesi pölyisen kissan ja brunssin päätteeksi kuljetimme sen autossa sylissäni meille kotiin.

Yksi koirista antoi väliaikaisesti kuljetuskoppansa kissan käyttöön. Koirankoppa on niin suuri, että sinne mahtuu hyvin kissalle peti, vesikuppi ja pieni hiekkalaatikko minkä improvisoin metallisesta uunivuoasta. Koppa sijoitettiin romuhuoneeseemme mistä tuli samantien kissan valtakunta. Kissa saa kulkea vapaana huoneessa kun olemme siellä sen seurana mutta yksinollessaan se joutuu toistaiseksi pysyttelemään kopassa. Romuhuone on vähän liian romuinen ollakseen varmasti pienelle pennulle turvallinen paikka tutkia ihan yksikseen. Kunhan ehdimme siivoamme huoneesta ylimääräiset romut pois, koira saa koppansa takaisin omaan käyttöönsä ja kissa saa liikkua vapaasti huoneessa kaiken aikaa.

Kissa ja koirat kohtasivat lyhyesti pian sen jälkeen kun olimme tuoneet kissan taloon. Pongo oli tohkeissaan ja peloissaan, Poppy lähinnä utelias ja Skippy ei juuri kissasta kiinnostunut ollenkaan. Pentu puolestaan suhtautui raivokkaasti kaikkiin kolmeen koiraan, sähisi ja murisi. Toistaiseksi eläimet asuvat siis nyt erillään. Vähän kerrallaan totutamme niitä toisiinsa, mutta voi olla, ettei niistä koskaan tule oikein kavereita. Onneksi meillä on iso talo ja tilaa elää erillämme. Meillä on myös useampia innokkaita kissanhoitajia ihan omasta takaa. Esikoinen ja vanhempi tytär viettäisivät mieluusti kaiken aikansa kissanpennun kanssa. Toki koiratkin ovat heille rakkaita ja tärkeitä, mutta niin kuin vanhempi tytär sanoi, kissalla ei ole ollut vielä koskaan oikein ketään omaa ihmistä joten sille täytyy nyt antaa aikaa. 

Annoimme kissalle nimeksi Oliver Twist koska kuten kirjan sankari pentu on orpo ja se pyytää koko ajan lisää ruokaa.

On vaikea tietää mikä on tällaisissa tilanteissa oikea tai väärä ratkaisu. Monta vuotta olemme onnistuneet katsomaan toisaalle. Kerran näin täällä ison tien varressa pienenpienen kissanpennun, mutta vilkkaan liikenteen keskellä ei ollut mahdollisuutta pysähtyä. Muistikuva pennusta tienreunassa painaa edelleen mielessäni. Monenmonta koiranpentua olemme myös ohittaneet ja jättäneet oman onnensa nojaan. Mutta joskus tuntuu mahdottomalta kääntää katse. Koiramme ovat siitä omat todistuksensa. 

Auta aina kun voit, yritän opettaa lapsillemme. Nyt eletään taas kerran sitä mitä opetetaan. 


perjantai 12. tammikuuta 2018

Uuden vuoden uudet haasteet

Olen kotiinpaluun jälkeen saanut sentään taas pääni pinnalle mutta aikamoista räpiköintiä tämä ensimmäinen arkiviikko on kyllä ollut. Kouluaiheiset huolet ovat vaivanneet heti ensimmäisestä koulupäivästä eteenpäin ja tässä on ollut niin paljon kaikenlaista muutakin yhden viikon varalle, että levollinen loma on enää vain etäinen muisto. 

Viime vuoden lopulla valtio kielsi useamman ruoka-aineen ja päivittäistavaran maahantuonnin. Näillä toimin yritetään kuulemma suojella paikallista valuuttaa ja kovan valuutan määrää maassa kuin myös tukea paikallista tuotantoa. Kiellettyjen tuotteiden listalla ovat muun muassa vihannekset ja hedelmät, maitotuotteet, lihatuotteet, vehnä, mehut ja pesuaineet. Jonkun verran on vielä kaupoissa tarjolla kyseisiä tuontituotteita, mutta joka päivä hyllyt ovat vähän tyhjemmät. Olen viime päivinä hamstrannut vähän mehua ja muita sellaisia tuotteita joita en usko enää pian kauppojen hyllyiltä löytäväni. Philadelphiajuusto on minusta täällä ihan turhan kallista mutta ostin sitä kuitenkin eilen pari pakettia ihan siksi kun vielä voin.  

Kieltämättä vähän jännittää mitä kauppoihin lopulta jää ja kuinka tästä eteenpäin ruokahuollon oikein järjestän. Maitotuotteiden ja lihan osalta meidän kotitaloutemme on joka tapauksessa pääasiassa luottanut paikallisen tuotannon varaan joten siltä osin pärjäämme kyllä varmaankin ihan hyvin kunhan vain paikallisia tuotteita jatkossakin riittää. Paikalliset mehut ovat osin oikein hyvälaatuisia mutta niissä on lähes aina reippaasti lisättyä sokeria ja välttelemme niitä siksi. Onneksi ilman mehujakin pärjää, ja kunhan vain paikallisia appelsiineja ja vesimeloneita riittää voi mehua aina tehdä itsekin. Pesuaineistakaan en ole kovin huolissani. Olemme tilanneet aikoinaan tänne Euroopasta ison erän pyykinpesuaineita joita riittää vielä hyvän aikaa ja paikalliseen tiskiaineeseen olen suorastaan ihastunut.

Ennen kaikkea olen oman keittiöni puolesta huolissani vihannes- ja hedelmäpulasta. Vihanneksia on täällä ollut tarjolla parhaimmillaankin aika rajallisesti minun makuuni. Kurkkua, tomaattia, kesäkurpitsaa, sipulia, perunaa, kaalia tuotetaan kai kaikkia täällä paikan päällä. Munakoisoakin ehkäpä mutta siitä en ole niin kovin innostunut. Hedelmistä omaa tuotantoa taitavat olla banaanit, erilaiset sitrushedelmät ja vesimeloni. Silloin tällöin näkyy näiden lisäksi kaupassa muitakin vihanneksia tai hedelmiä, mutta ihan varma en ole siitä ovatko satunnaiset parsakaalit ynnä muut alkujaan muilta mailta vai täältä paikan päältä. Joka tapauksessa valikoima tulee pienentymään entistäkin rajallisemmaksi. 

Vehnän tuontikielto ei meidän pääasiassa gluteenitonta talouttamme suoraan kovin kosketa mutta on hetkessä kaksinkertaistanut leivän hinnan maassa. Leipä on täällä äärimmäisen keskeinen ruoka-aine, moni elää pääasiassa sen varassa, ja korkeampi hinta on siksi iso ja vaikea asia paikallisille.

Bensan ja dieselin hinnan korotuksesta kuuluu myös enevässä määrin huhuja. Liekö hintaa jo nostettukin? Me yritimme eilen täyttää tankin viikonloppua varten mutta kahdella ensimmäisellä bensa-asemalla ei ollut dieseliä lainkaan eikä kai bensaakaan, ja kahden seuraavan bensa-aseman kohdalla seisoi tuhottoman pitkä jono busseja, rekkoja ja autoja. Tutut kertoivat jonottaneensa bensaa viime päivinä jopa tunnin verran. Onneksi meillä on vielä autossa tankki melko täynnä ja generaattorissakin jonkun verran vielä dieseliä. Voimme rauhassa odotella parempaa ajankohtaa tankkaamiselle. 

Mies ja minä huomasimme pian paluumme jälkeen, että meidän kummankaan puhelin ei toiminut. Saatoimme vastaanottaa puheluita ja lähettää ja vastaanottaa tekstiviestejä, mutta emme voineet kumpikaan soittaa kellekään. Pian ilmeni, että puhelimissamme ei sinänsä ollut mitään vikaa. Viranomaiset ovat vain estäneet puhelut kaikkien niiden sim-korttien kohdalla mitä ei ole aikoinaan rekisteröity henkilöllisyystietojen kanssa. 

Toissapäivänä marssin siis oman ja miehen passin kopion kanssa puhelinfirmaan rekisteröimään sim-korttimme. Iltapäivällä miehen puhelin toimi taas normaalisti mutta minä en edelleenkään voinut soittaa omallani. Eilen aamulla palasin takaisin puhelinfirmaan. Olin käynyt ystävän kanssa varhemmin aamulla kävelylenkillä ja olin edelleen urheiluvaatteissa, tukka poninhännällä. Puhelinfirman vastaanottovirkailija kuunteli asiani ja ohjasi minut hoitamaan asiaa luukulle yksi tai kaksi. Istuin hetkeksi alas odottelemaan vuoroani. Luukulla yksi hoidettiin jotakin asiaa hyvin hitaanlaisesti. Luukulla kaksi ei ollut lainkaan työntekijää. Kolme minuuttia odoteltuani minulta keitti yli. Kävelin takaisin vastaanottovirkailijan luo. Sanoin, etten halua viettää koko päivää hoitamassa asiaa jonka oli pitänyt hoitua jo eilen. Siihen vielä lisäsin, että on ihan typerää lähettää minut luukulle yksi tai kaksi kun luukulla kaksi ei edes ole ketään töissä. Olin aidosti ärtynyt, mutta suutahtamiseni oli kieltämättä myös taktista. Olen huomannut, että kun täällä menettää hillitysti malttinsa asiat alkavat monesti hoitua. Niin tälläkin kertaa. Vastaanottovirkailija otti heti itse asian hoitaakseen. Kymmenen minuuttia piti prosessiin kulua kaikkinensa. Seisoin sen koko ajan tahallisen tylsistyneen näköisenä urheiluvaatteissani vastaanottovirkailijan pöydän tuntumassa, etteivät vain pääsisi mitenkään unohtamaan minua. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin puhelimeni toimi vihdoin taas. Voin vain kuvitella kuinka kauan puhelimen rekisteröintiin olisi mennyt jos en olisi pitänyt puoliani. 

Näihin arjen vastoinkäymisiin kun lisätään entisestään kiristyneet välit pohjoisen naapurimaan kanssa niin onhan tässä kaikenlaista. Aikamoinen alku uudelle vuodelle. 

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Upoksissa

Sudaniin palaaminen tuntuu usein minusta siltä kuin sukeltaisin syvään sumeaan veteen. En näe eteeni eikä henki kulje mutta ei auta kuin uida eteen- ja ylöspäin ja toivoa, että ennen pitkää löydän taas pinnalle. 

Loma Australiassa sujui kaikin puolin mainiosti. Vietimme sopivassa suhteessa aikaa kaupungeissa ja maaseudulla, lepäsimme ja kiertelimme nähtävyyksiä, söimme ja joimme hyvin. Kävimme seuraamassa miten sinipingviinit palasivat iltahämärässä kalastamasta takaisin kotiin. Mies ja esikoinen kävivät uimassa meressä villien delfiinien ja hylkeiden tuntumassa, tytöt ja minä seurasimme menoa laivan kyydistä. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin ihan läheltä delfiinejä ja hylkeitä liikkumassa vapaasti omassa ympäristössään. Mahtava kokemus. 

Esikoinen ja minä kävimme pitkällä ratsastusretkellä Australian alppimaisemissa. Kultatöyhtökakadut lentelivät yllämme kun ravasimme eukalyptuspuiden lomitse ja laukkasimme ylös jyrkkiä mäkiä. Korkeanpaikankammoani koetteli pysähdys mäenhuipulla mistä oli kyllä kieltämättä äärimmäisen komeat näkymät. 

Kuvia ei lomalta ole liiaksi asti. Kamera unohtui meiltä jatkuvasti laukkuun tai majapaikkaan ja hyvä niin. Tallensimme muistoja kameran sijaan mieliimme.

Pysähdyimme loman aikana pitempään Sydneyssä ja Melbournessa ja ajoimme niitten välin edestakaisin, mennen rantaa pitkin ja paluumatkalla vuorimaisemissa. Joulun vietimme Sydneyssä ja vuodenvaihteen lehmien keskellä Australian alpeilla. Minulla on jo nyt ikävä aika lailla jokaiseen paikkaan missä vierailimme, haluaisin elää jokaisen lomapäivän uudestaan. 

Mutta ihanankin loman täytyy ennen pitkää päättyä. Perjantai-iltana palasimme Khartumiin ja nyt sunnuntaina alkoi lasten koulun kevätlukukausi. Arkeen palaaminen tuntuu minusta tällä kertaa ihan harvinaisen raskaalta. On taas vaihteeksi vaikea ymmärtää ja hyväksyä miksi asumme juuri täällä kun maailmassa on monia niin paljon mukavampiakin paikkoja. 

Ottamatta kantaa maan tilanteeseen sen laajemmin oma arkeni Khartumissa tuntuu loman jälkeen aikamoisen työläältä. Australiassa oli erinomaisen helppoa löytää gluteenitonta ruokaa niin ruokakaupoista kuin ravintoloistakin ja minua harmittaa joutua taas laittamaan kaikki ateriat alusta asti itse. Sen lisäksi lasten koululla on meneillään kaikenlaista sellaista mihin en jaksaisi ottaa ollenkaan kantaa. Avarien maisemien ja oman rauhan jäljiltä Khartumin piirit kaikkinensa tuntuvat myös ihan klaustrofobisen pieniltä. Lentomatkalla Dubaista Khartumiin kone oli täynnä tuttuja, ja ne ystävät jotka viettivät joululoman Sudanissa näkyvät kaikki kiertäneen aika lailla samoja paikkoja. En millään jaksaisi nähdä kaikkia samoja naamoja tänään iltapäivällä koululla. Edessä on vieläpä harvinaisen pitkä iltapäivä: molempien tyttöjen balettitunnit yksi toisensa jälkeen, useampi tunti odottelua koulun kahviossa. Onneksi mies on tämän päivän vapaalla joten en joudu yksin käymään arkea päin.